tiistai 23. elokuuta 2011

Tanssien kohti syksyä


Taiteiden Yönä perjantaina 26.8. avautuu galleria Mariassa tanssiaiheinen yhteisnäyttely "Balettia paletilla ja muita tanssillisia kuvia", jossa itsekin olen muutamalla työllä mukana. Mukana ovat myös seuraavat taiteilijat: Sinikka Hautamäki, Maarit Lassila, Niko Saarinen, Henna Takkinen ja Emmi Vuorinen.

Oli todella innostavaa maalata aiheesta, jota ei ole koskaan aikaisemmin käsitellyt. Omissa töissäni koirat, ketut ja kissat tanssahtelevat kevein askelin ja pyörähtelevät täydellisiä piruettejaan.


"Balettia paletilla"


Tervetuloa avajaisiin
Taiteiden yönä perjantaina 26.8. klo 17 - 21
Näyttely on auki 27.8. – 18.9.2011



tiistai 7. kesäkuuta 2011

Iloisia maalauksia Iittalassa


Oma kesäni alkaa virallisesti silloin, kun Naivistit Iittalassa-näyttely avaa ovensa. Näyttely on jo pari viikkoa ehtinyt ihastuttaa naivismin ystäviä ja vielä ehtii, sillä ovet sulkeutuvat vasta 28.8.2011.
Kovasti odotan itsekin pääsyä vierailemaan tuossa ihanassa miljöössä ja tutustumaan muiden taiteilijoiden aikaan saannoksiin. Täältä pääset katsomaan keitä kaikkia on tänä vuonna mukana ja muutakin infoa.

Tervetuloa!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Piippolan vaarilla oli talo...

Tässä muutama maaseudun asukki, jotka löytyvät tällä hetkellä galleria Mariasta Helsingin Kruunuhaasta.


Luomuuu!


Helmi possun prinsessapäivä


Yösyöpöt

Kiusaaminen on perseestä!

Hyväntekeväisyysjärjestö Kerhon valokuvanäyttely "Koulukiusaamisen kasvot"on parhaillaan käynnissä kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. Näyttelyssä on esillä kasvokuvia kiusaajista ja kiusatuista. Kuvat eivät kerro, kumpaa kuvan henkilö edustaa, vaan sen saa päättää katsoja itse. Mukana on myös tunnettujakin kasvoja.

Itse sain kunnian olla mukana tässä tärkeässä asiassa, olemalla yksi neljästätoista kuvataiteilijasta, jotka saivat suunnitella kuvan aiheesta ja jonka mukana oli sanoma "Kiusaaminen on perseestä".

Jokainen joka kokee olevansa/olleensa kiusaaja tai kiusattu, voi antaa kasvonsa mukaan näyttelyyn. Kiitoksena osallistumisesta, jokainen uusi kasvo saa jonkun taiteilijan suunnitteleman kuvan. Näyttely on esillä 16.1.2011 asti.

Jatkossa näyttelyn on tarkoitus kiertää kouluja. Tuolloin oppilaatvoivat antaa kasvonsa mukaan näyttelyyn.

Tässä suunnittelemani kuva.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tule Joulu kultainen

Rauhallista ja Valoisaa Joulua!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Stadin friidu

Tämä pulunen on matkalla kesäiselle Kauppatorille tapaamaan ystäviään ja saattaa samalla nauttia pullaa murusen jos toisenkin. Tämän paljasjalkaisen stadin friidun voi myös löytää galleria Mariasta 21.11. 2010 asti.


torstai 4. marraskuuta 2010

Pieniä tarinoita

Ihanaa, ihanaa! Vihdoinkin Helsingissä sijaitsevan galleria Marian seiniä koristavat maalaukseni, joiden parissa olen vuoden verran työskennellyt.
Jos kaipaat väriterapiaa syksyn harmaaseen tai hymyä huuleen, niin piipahda ihmeessä viihtyisässä galleriassa Helsingin Kruunuhaassa.

Näyttely on auki ti-pe klo 12-17 ja la-su klo 12-16 21.11.2010 asti. Galleria Marian osoite on Mariankatu 14.



Tervetuloa!